2016-01-19

Pakkasta ja auringonlaskuja

Hellurei ♥
NIIN ja hyvää alkanutta vuotta 2016!

Varmaan aika moni muukin on huomannut että ulkona on jäätävän kylmä? En varmasti ole ainut. Ainakin meillä pakkasta on pariviikkoa ollut reilu 30 astetta hyhh- Onneksi lämpimät vaatteet ja takka tuli pelastaa. Nenääni en kyllä ole viitsinyt pitkäksi aikaa ulos pistää, vain pakollisissa tilanteissa (esim kouluun läksiessä), joten nukkeilukin on jääny vähä taka-alalle. Viime perjantaina kävin kyllä muutaman kuvan nappaisemassa Lucianosta--










Herra sai nimittäin uuden (vanhan) peruukin!  Tää on tosiaan sama, joka Youkalla oli tuossa puolisen vuotta sitten. Lucianolle kyllä sopii hään edellinen, mutta kyllä. Se on herran stock peruukki ja ijältään kohta 3 vuotta vanha, niin se on laadultaan aika 5/5 :'D.


Toinen hubaisa nukkeiluun liittyvä asia on se että!!

Ollaan miu kahen kaverin kaa työstetty meijän tarinoita yhessä. Nää on kietoutunu yhteen jo ihan miun nukkeilu ajan alussa. Kuten esim Alteonin ja Youkan kumppanit. Mutta se tarina on oikeestaan jääny vaan meijän keskeiseks, mitä joillekki kavereille ollaan siitä kerrottu. Keksittiin pari kuukautta sitten ihan mahtava idea. Tehään yhteinen blogi minne kuvataan tarinaa! Tietty ongelma tässä on, että asutaan kaikki 30-200km päässä toisistamme ja meillä on kiireinen elämä. Ei kovin nopeesti pystytä sitä jatkamaan. Mutta aloitettiin se nyt kumminkin ;). Eli miun blogi sai spin off blogin!









Mitä mieltä ootte tälläsestä? Blogi on tosiaan vielä alkutekijöissään ja aijotaan vielä muokata esim. ulkoasua aika suurella kädellä. 

10 kommenttia:

  1. siis
    en ees ymmärrä kuin tuol on noin kylmä?? kuvaaminen on ihan onnetonta kun mun kehossa on enemmän jäätä kuin ihmistä. '''

    ja äää meen stalkkaamaan -->

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SE JOHTUU SIITÄ ETTÄ AURINKO EI PAISTA NII PALJOA KA ÖÖ HASSU ELÄMÄ
      Menehän

      Poista
  2. Kivoja kuvia♥
    http://dreamingaboutdolls.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia, tuo spin off-blogi vaikuttaa todella mielenkiintoiselta! Täytyypä kurkata. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on vielä vähän hitaampi kui tää postaus tahdilta mutta yritetään parhaamme!

      Poista
  4. Oooh, tuo peruukki sopii tosi nätisti Lucianolle! ^^ Ja teiän uusi blogi näyttää kivalta c:

    VastaaPoista
  5. luciano on taas niin söpönen❤
    spin off vaikutti hyvältä ja toki odotan kovasti omankin kuvatarinasi jatkoa (mitä käy otp:lle ;cc)
    postaahan taas pian!
    (loddiksennuket.blogspot.fi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kkiitos! Mie yritän tän viikon aikana jatkaa :D koulukiireet vähä ahistellu viimesen viikon aikana.

      Poista