2018-02-19

Viides vuosi

Heippa kaikki!

Eilen kurkkasin kalenteriin ja tajusin jotain ihan kamalaa. Olin unohtanut Youkan "syntymä-", eli saapumis päivän! 18.2.2013 tuli vuosia sitten saapumisilmoitus. Paikallinen postimme oli silloin muuttamassa joten en päässyt pakettia heti hakemaan! Kävimme illalla Prismassa perheemme kanssa ja menomatkalla pysähdyimme sijais postille. En ollut koskaan aijemmin kokenut yhtä jännittävää Prisma reissua, huh huh.

Tämä on sinällään hassua, että melkein vuotta myöhemmin (16.2) me alettiin Kifun kaa seurustella, ja nyt kaksi vuosipäivää on ihan lähekkäin!! Aluksi minuu vähän pelotti kertoo tästä harrastuksesta, mutta onneksi lapsi innostui myös :'D.





Nyt muutaman nuken suunnitelmasta on jo kasvanut 10 päinen joukkue!! Kovin paljoa se ei ole kasvamassa, tänä vuonna yritän keskittyä sekä säästämiseen, että cosplayhyn, vähän niikuin viime vuonnakin. Jotain pientä kivaa voisi ehkä nukeille kumminkin hankkia! Kuten huonekaluja ja vaatteita


Tähän loppuun vielä yhteiskuva joululta!




Onko teille tämä vuosi jo suonut nukkeja, tai onko heitä tulossa?

3 kommenttia:

  1. Sulta löytyy vaan niin suloinen ja omaperäinen nippu pallopäitä!❤
    Itse en ole ehtinyt vielä tänävuonna nukkeja kotiuttaa, mutta haluaisin kyllä hurjasti ainakin yhdellä pallopäällä joukkiota kasvattaa. Saa nähdä miten rahat antaa myöten.
    Tsemppiä sulle kevääseen ja tän vuoden haasteisiin!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! Toivotaan että hän päätyy kotiin :3
      Samaa sinulle!!

      Poista
  2. Sun nuket on niin ihania! Itse kotiutin pullip tiphonan ja custom pullipin tänä vuonna :D Haaveissa vielä taeyang mutta ei tietoa milloin hankin sellaisen :D Mut juu postaathan taas pian? :3

    2nukkeilijaa.blogspot.fi

    VastaaPoista