2014-04-06

Tangkou - mikäs peeveli se on?


laittakaa soimaan jos huvittaa~

 Tangkou on "6th sense Tang Doll group'' -tyhmän tekele, joukko nukkeilijoita, jotka tahtoivat luova uuden nuken. Tangkout ovat tehty kiinassa, mutta niin myöskin pullipit, blythet yms. nuket. Tosin nämä ovat ihan ihan oikeasti Kiinalaisia ja ''parhaita kiinalaisia nukkeja'' 

Tangkout ovat siis ihan oma juttunsa, eivätkä blythen tai pullipin kopioijia, vaikka näin jotkut väittävät u__u
Niillä on ikäsuositus +14 (pullipeilla kai +15). Vanhemmilla malleilla hiukset on rootattu päähän kiinni, mutta uudemmilla on peruukki. Käsittääkseni vanhemmilla ei myöskään ole kulmakarvoja, mutta esim chimerellä on :3. Aivan ensimmäisillä on niveltymätön keho, mutta uusilla on nivelet.

Näitä tulee 6-8 kertaa vuodessa uusi nukke, ja osa on Limited:ejä. Tangkou-nukkeja ole ilmestynyt kuin vasta vuodesta 2011, joten kyse aika uusista nukettimistä :3.


Kooltaan ne ovat samaa skaalaa pullippien kanssa, hieman ehkä suurempia kuin stock kehoiset pullipit
27cm obitsetettua Alteonia Chimere on n. 3cm  lyhempi :3



Tangkoun mukana tulee tietenkin nukke + vaatteet, ständi, panta, kaksi harjaa ja passi (+ alushousut, joita en enää löytänyt x( )

ei pysty seisomaan ilman ständiä u__u vielä huonommin kuin esim. Youka stock kehollaan


Käsittääkseni nuo jutskat jotka minulla ovat lähes nuken ihon väriset (harjat, standi), ovat aina erinukeilla eri väriset :3





Pinkki passi~ Tämä on kai kaikilla samanlainen :o
sisältää ohjeita miten nukkea hoidetaan, standin kasaamista ja tälläistä~


Kortti on aika lailla samanlainen kuin pullipin, sen toisella puolella on nuken aitous todistus (? tai sitten oli Lolillani se, koska kyseessä ilmeisesti limited edition nukke)

Liikkuvuus
(naku varoitus tästä eteenpäin)


 kädet c: kämmen osaa saa käännettyä vain ylös ja alas, ei sivuille ja kyynerpäistä menevät n. 90* kulmaan. Olkapäästä pyörii aika hyvin c:


keho on näillä aikalailla samnalinen kuin pullipeilla, jalat taittuvat siihen n. 90*, mutta ne saa ''käännettyä'' sivulle, joten tuollainen istuminen onnistuu :3 (kuten dal stock kehossa(?))
Mutta olen nähnyt kuvia Obitsetuista tangkousta :3.
//edit. oma on nyt obitsutettu. Vaihto toimi samoin, kuin pullipilla

Stock & Custamoitavuus


 Vaatteet, ovat vain täydellistä ja ihanaa laatua ♥ nää on oikeesti tarkotettu kestämään nukkea kuvattaessa :3! todella nätit ja hyvät~ (Esim Lucianon stock asu purkaantuu joka nurkasta ;_;)

Peruukki on myös minusta todella hyvä laatuinen ja silkkinen :3 katsotaan nyt kuinka pitkään
//edit. vuodenkin jälkeen todella hyvä laatuinen


Peruukki irti & pää auki
Kylläh, se on mahdollista. Tuo scalppi (?) on pehmeämpää muovia joten sen saa oikeastaan ilman ongelmaa auki :3
Silmämekanismi näillä siis on samanlainen kuin blytheillä , sydän nappia painetaan ja silmät pyörähtävät ja vaihtavat väriä (vihreä, pinkki, tumman harmaa ja vaalean harmaa, kaikilla ilmeisesti samat)
 Myös on se ominaisuus, että harmaat liikkuvat ylä- ja ala suunnassa painellessa, joten mahdollisuus hyvinkin dörp ilmeisiin x).
Meikki customointi toimii aika samoin kuin pullipeilla. Silmien vaihto onnistuu ainakin jollain tapaa.
tuolta alhaalta ruuvit auki ja pään saa palasiin.




Yksi näiden ihanuudesta; jokaisella on aivan upeat silmäluomet (menevät tuosta sydän napin alta painaessa kiinni). Rakastan näitä :3


Ja kyllä, peruukki & pää on pullip kokoa :3 Al on oiken komea tuo päässään x) (ää tahdon herralle pitkän peruukin :'D)
Näillä tuossa on sellainen hyvä kuminauha, eivätkä ole mitenkään liimattu (jos ei ole rootatut hiukset), kuten alteonille on jäänyt tosi rumat liima jäljet :3.

Mistäs näitä saa?
itse ostin Ebaysa (koska sain halvemmalla hehhe, ja nää sivut oli kaatunut silloin) mutta offical sivu: http://www.tangkoudoll.com/

Kysyä saa, sillä jotain unohdin! (koska suuren muokkaus pienennys urakan jälkeen kello oli 00:12 kun aloitin kirjottamisen x) ) Vastailen enemmä kuin mielelläni :3

24 kommenttia:

  1. Upea esittely! Ja kaunis nukke, vaikka en näistä nyt niinkään tykkää...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! Chimere on n__n ♥ Miekään en tykkää silleen niin paljoo kaikista Pullipeista, mutta ihme miten upeita kuvia silti ihmiset niistä saavat :)

      Poista
  2. Hyvän esittelyn kyllä teit n w n Itse en ole näistä innostunut, mutta oli mukava saada näistäkin tietopaketti ^3^

    VastaaPoista
  3. Hyvä esittely! Halusinkin tietää näsitä hieman lisää, vaikka en olekaan näistä niin kiinnostunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) kiitos!
      vielä joskus kumminkin hankit tälläisen ja sit mie oon ''mie sanoiinnnn >)''

      Poista
  4. Wow, ihana esittely, nyt olen taas hieman fiksumpi (8
    Joo mäki oon kuullu et nuken jaloilla ei pysy pystyssä, mut on tää neitonen silti älyttömön ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) teen sinusta vielä viisaan pojan!
      se on sääli :( (meinasin kyllä kun jos joskus rahatilanne antaa obitsuttaa nuken n__n) se on ♥

      Poista
  5. Kui paljon nää maksaa? :3 En välttämättä omaa ole hankkimassa, koska rahatilanne ja nukkeja on kuitenkin jo neljä suunniteltuna, joten aikaa menis, mutta mua kiinnostais hinta. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sitä en sanonut c: 45e + postit (offical sivulla n. 20e ne :/), mutta ebaysta sain chimeren kokonaishintaan 50e :3

      Poista
  6. Kiva esittely, Chimere on niin ihana! ♥ Ja nuo silmät on siistit c:

    cheerful-doll.blogspot.fi

    VastaaPoista
  7. Upean esittelyn oot jaksanu tehä, en näistä vielä niin paljoa oo tiennykkää... Ja Chimere on kyllä upea ilmestys! c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) tiedon jakaminen muille on kivaa~
      Neito on ♥

      Poista
  8. Hieno esittely! En oo ikinä jaksanu oikein perehtyä näihin nättimyksiin, joten oli mukavaa luettavaa. :3

    Sinä pieni kakkiainen aiheutit minulle jo Isulkuumeen, eikö se muka riittänyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos n___n! Hehe, pakko syötän teille tangkou tietoa 8)

      njeh hehe hehe >) ei

      Poista
  9. Voivoivoi, miekin tahon tangkoun ; n ;

    VastaaPoista
  10. Tosi hyvä esittely!
    Chimere on ihana<3

    VastaaPoista
  11. yura tais just liittyä alin fanityttökerhoon nähtyään noi pitkät hiukset c8 (lel oon tartuttanu lapseeni tän fetissin pitkähiuksisia miehiä kohtaan)
    tangkout on kyllä kovin sieviä otuksia, ja nuo chimeren vaatteet on kans ihan rakkautta. <3 rakastuin nuihin kenkuleihin ~♥
    tuo silmien värin vaihtuminen on ehkä ihanimpia asioita koskaan ♥q♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hehhe kannattaa :) suunitteilla hankkia alille joskus pinkki tai tumman punanen pitkä peruukki x) (miks se mulkoilee miuu tosi pahasti tuolta :'o)
      Nämä ovat hyvin sieviä~ Kengät ovat ylisödet! jotskeenkin epäkäytännölliset :C
      Se on :3!

      Poista
  12. Tosi hyvä "tietopakkaus" :3

    VastaaPoista